Toiminta COVID-19 pandemian aikana

Nome sopeuttaa toimintaansa koronaviruksen aikana. Olemme ohjeistaneet työntekijät tekemään etätyötä niin paljon kuin mahdollista. Hygieniasta huolehtiminen on nyt entistä tarkempaa.

Koska tuotanto Suomessa edelleen jatkuu, sen ylläpitäminen ja valvonta on nyt entistäkin kriittisempää. Me suoritamme edelleen tarkastuksia ja mittauksia. Toivomme asiakkailtamme, että mahdollisen mittaus- tai tarkastuskäynnin aikana työntekijämme voi suorittaa työn mahdollisimman vähällä lähikontaktilla. Näin varmistamme sekä asiakkaidemme, että omien työntekijöidemme turvallisen työskentelyn.

Poikkeustila aiheuttaa kaikille nyt valtavan paljon haasteita. Ei kuitenkaan luovuteta, vaan jatketaan talouden ja tuotannon ylläpitämistä, pidetään huolta toisistamme ja katsotaan yhdessä kohti tulevaisuutta. Tästäkin kyllä selvitään!